keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Omenahyve

Toisinaan iskee aivan jäätävä mieliteko omenahyveeseen aka omena-kaurapaistokseen. Voisin väittää, että tässä on yksi suosikkijälkiruoistani, joka vähän vähemmällä rasvalla ja sokerilla kävisi hyvin myös terveellisemmästä välipalasta. Satunnaisena jälkiruokana nautittaessa en edellämainituissa nautintoaineissa säästele, vaan herkusta nautitaan täysiverisesti ihanan rapean ja makean kaurakuorrutteen kera.


Neljälle

3-4 omenaa koosta riippuen (itse tykkään Red Delicious-lajikkeesta)
100g voita
vajaa 1 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Tarjoiluun vaniljakastiketta

Voitele uunivuoka. Pilko omenat pienehköiksi paloiksi ja lado uunivuoan pohjalle. Sekoita kaneli ja vaniljasokeri keskenään, ja sekoita omenoiden kanssa. Kuumenna kattilassa voi, sokeri ja kaurahiutaleet. Anna tekeytyä massaksi. Lado massaa omenoiden päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmeitä ja kypsiä.

Tarjoa hieman jäähtyneenä vaniljakastikkeen kanssa. Olen sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse, jos kaupasta saa helposti vähintään yhtä hyvän vastineen. Voin myöntää, että Valion Vanilla-kastike on parempaa kuin yksikään vaniljakastike, jonka olen itse saanut aikaan. Se on niin hyvää, että voisin lusikoida sitä suoraan purkista. Tämän näköinen tuote kyseessä:


Nauttikaa!

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Feta-pinaattipasta

Feta-pinaattipasta on vanha keksintö, mutta omassa keittiössäni sitä on kokattu viimeksi vuosia sitten. Perjantaina käytiin whatsapp-keskustelua siitä, mitä lauantaina syötäisiin päivälliseksi. Kris halusi pastaa, joten ajattelin ehdottaa jotain, mitä ei olla kokattu aikaisemmin. Hän on hulluna fetaan, joten ehdotus meni läpi samantien.




Pasta ei vaadi onnistuakseen minkäänlaisia poppakonsteja. Ainoa vinkki, jonka voin antaa, on keittää pasta melko al denteksi, jotta se ei ylikypsy haudutusvaiheessa. 

Neljälle

puoli pussia tagliatelle-nauhapastaa
2 pussia kotimaista pakastepinaattia
1 paketti fetaa (oma suosikkini on Rainbown köntsä!)
1 pieni sipuli
2-4 tuoretta valkosipulin kynttä
2,5 desiä (ruoka)kermaa
loraus rypsiöljyä
mustapippuria myllystä
suolaa

Tarjoiluun parmesan-raastetta.

Keitä pasta pussin ohjeen mukaan. Muista suolata hyvin! Pilko sipuli ja murskaa valkosipuli. Kuullottele niitä tilkassa öljyä. Lisää pinaatit, anna niiden sulaa ja kiehauta. Lisää kerma, suolaa ja pippuria. Tarkista maku. Valuta pasta ja sekoita kastikkeen kanssa. Lisää kuutioitu feta. Anna pastan tekeytyä pienellä lämmöllä, mutta sekoittele välillä. Pasta on valmista, kun ylimääräinen neste on haihtunut pois. Tarjoile tuoreen parmesanraasteen kera. 

Eilen valittiin ruokajuomaksi ainoa kaapissa varastossa ollut valkkari, bulgarialainen chardonnay, jonka toin Puolasta pari viikkoa sitten. Viinissä oli kivat hapot, mutta tälle ruoalle valkkaisin jonkun vähemmän haastavan rypäleen, jotta pinaatin hento maku ei jää voimakkaiden aromien varjoon. Ensi kerralla valitaan Alkosta sauvignon blancia. 

Kokonaisuus kuitenkin hurmaannutti sekä minut, Krisin ja äitini. Tätä tehdään varmasti pian uudelleen!