sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Efraim Pitkätossun kanapasta

Olin viikolla iskän luona käymässä. Ruokakaupassa ollessamme sain tehtäväkseni muutamassa sekunnissa päättää seuraavan päivän ruiian. Ensimmäisenä tuli mieleen vähän muunneltu kanapasta. Valitsin vaihteeksi ranskankerman sijaan Valion Crea-sarjan kipparijuustoruokakermaa, joka oli oikeasti yllättävän hyvä valinta! Pyrin välttelemään puhdasta vehnäpastaa, joten valitsin Torinon Kaurapastan. On siinä toki durum-vehnääkin, mutta selkeästi terveellisempi vaihtoehto kuin kokonaan vehnästä valmistettu. Makukin oli kohdillaan!

Kokkaillessani ja ruokaa maistettuani tuli heti mieleen, että lapset varmasti pitäisivät tästä. Olen ymmärtänyt, että pikkulasten vanhemmille tärkeitä pointteja ruuanlaitossa on se, että ruoka on hyvistä raaka-aineista tehtyä, ravitsevaa ja se valmistuu kohtuullisen vaivattomasti. Tämä pasta on kyllä kaikkea sitä! Aikaa meni noin 10 minuuttia, koska pastakin kiehui viidessä minuutissa. Miksi sitten nimesin tämän Efraim Pitkätossun kanapastaksi? Lapsi-aspekti oli läsnä ja lisäksi makumaailma veti mielestäni Karibialle ja merelle. Ananas on kanan kanssa aina nappivalinta ja cashewpähkinät tuovat mukavan lisäsäväyksen (ja hyviä rasvoja). Demonstroidakseni lapselle sopivan ruoka-annoksen, kuorin myös kurkun. Pakko sanoa, että itsekin kyllä tykkäsin siitä enemmän ilman kuorta! 


Neljälle

400g kaurapastaa
400g broilerin maustamattomia rintafilettä
1-2 purkkia Kipparijuustoruokakermaa
1 purkki pieniä ananaspaloja mehussa
kourallinen cashewpähkinöitä 
currya
kurkumaa
mustapippuria
suolaa

Laita pastan vesi kiehumaan ja suolaa se hyvin. Leikkaa broilerin fileistä sopivia paloja ja paista ne pannulla. Mausta currylla, kurkumalla ja mustapippurilla. Keitä pasta ja valuta hyvin. Sekoita broilerit ja pastat kattilassa ja lisää loput ainekset. Anna ruokakerman hautua kastikkeeksi. Tarjoa salaatin kanssa. 

Nam!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Kokonaisena paistettu possun sisäfilé

I'm back!

Elo -ja syyskuu vierähtivät Turussa harjoittelun parissa ja kiire oli sitä luokkaa, että blogin pitäminen jäi ihan huomaamatta kokonaan pois. Nyt olen kuitenkin takaisin kotona Porissa ja ruuanlaittoinnostus voi jatkua entiseen malliin! 

Tänään listalla oli possun sisäfilettä bataattiranskalaisten, uunikasvisten ja fetabasilikadipin kera. Itseasiassa tuota dippiä tai tahnaa, miten sitä haluaakaan kuvailla, oli myös fileen välissä, mutta sen koostumus oli sen verran löysää, että se valui paiston aikana melko tehokkaasti pois. Jatkossa en siis välttämättä blendaa täytettä, vaan lusikoin sen väliin grouvimpina palasina. 

Minua hämmentää suuresti possun erilaiset kypsymisajat. Pakkaus väitti fileen kypsyvän pannulla viidessä minuutissa, kun taas esimerkiksi suikaleet vaativat paistuakseen yli puoli tuntia. Ajattelin nyt mehevöittää filettä entisestään ja valmistin sen samaan tapaan kuin naudan sisäfileenkin - pinnat kiinni pannulla ja sitten folion sisällä uuniin. Possuhan toki eroaa naudasta siinä, että kun naudan kypsentää aina medium miinukseksi, tulee possun olla kypsää mahdollisten virusten takia. Mehukkaimmillaan possu on ylikypsänä, mutta siihen suosin muita ruhon osia kuin filettä. File itsessään on mureaa, maukasta ja vähärasvaisista, joten se maistuu paremmin nopeasti kypsennettynä. 

Mitä lisukekasviksiin tulee, alkaa kyllä pikkuhiljaa kyllästyttää ainainen sipulipaprika-kombo. Nyt julistankin ne pannaan ainakin tällä tavalla valmistettuina, on aika kokeilla muitakin uunivihanneksia!


Kolmelle-neljälle

1 maustamaton porsaan sisäfile (n.600g)
suolaa
pippuria
(täyte makusi mukaan, mikäli haluat)

Poista fileestä kalvot terävän veitsen avulla. Aseta file laudalle, tee viilto kalvon alkupäähän ja vedä se pois veistä kalvon alla liu'uttaen. Mikäli täytät fileen, tee leveyssuunnassa keskelle syvä viilto, lisää täyte ja sulje sivu vedessä liotetuilla hammastikuilla. Paista fileen pinnat kiinni pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Kääri folioon ja kypsennä uunissa, kunnes sisälämpötila on noin 70 astetta. Anna vetäytyä hetki folion sisällä ja leikkaa viipaleiksi. 

Fetadippi

50g fetajuustoa öljyssä
Pari kourallista basilikan lehtiä

Kaada öljymarinadissa ollutta fetaa blenderiin (myös hieman öljyä) sekä basilikan lehdet. Surauta tasaiseksi tahnaksi.  

**

Bon appetit!


torstai 30. heinäkuuta 2015

Tomaatti-vuohenjuustokeitto

Tomaatti-vuohenjuustokeitto toimii! Se on täyttävää, monelle maistuvaa ja helppo valmistaa. Täyteläinen maku syntyy juustosta ja oikeasta kermasta. Kasvissyöjäystäville kokatessa miettii usein eri variaatioita, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä, mutta tämän keiton kohdalla ei ainakaan minulla jää sellaista oloa, että jotain (lihaa) jäisi kaipaamaan. Jokin virstanpylväs saavutettiin jo pari vuotta sitten, kun nirsohko veljeni sanoi tätä maistettuaan, että voisin tehdä tätä toistekin. Se on siitä suusta paljon sanottu ja paras mahdollinen palaute, mitä voi saada.  

Eilen kutsuin ystäväni Ruutin syömään ja hyvin tuntui maistuvan! Kaveriksi paistoin pannulla vuohenjuustokiekot sekä paahdoin leipää basilikaöljyssä.


Neljälle

2 purkkia hyvää tomaattimurskaa (Mutti on oma suosikkini)
5 tuoretta tomaattia
n. 1 dl kermaa
1 pötkö vuohenjuustoa
1 tl sokeria 
suolaa
pippuria myllystä

Hauduta tomaattimurskaa miedohkolla lämmöllä. Poista tomaattien kannat, pilko lohkoiksi ja lisää tomaattimurskan joukkoon. Lisää mausteet. Sokeria ei kannata pelätä, se taittaa pois mahdollisen kitkeryyden. Anna hautua, kunnes tomaatit ovat pehmenneet. Lisää joukkoon kerma ja paloiteltu vuohenjuusto. Sekoittele, kunnes juusto on sulanut. Soseuta blenderissä tai sauvasekoittimella. Itse käytän tähän aina sauvasekoitinta, sattumia saa jäädä rustiikkisen fiiliksen säästämiseksi. 

Nauti! <3

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Omasta maasta

Sain keväällä lahjaksi puisen korin. Vaikka minua ei parhaalla tahdollakaan voisi nimittää viherpeukaloksi, pulpahti idea mieleeni välittömästi: halusin koriin kesäksi yrttejä kasvamaan. Ajatus vastapoimituista, itse kasvatetuista, tuoreista yrteistä oli suorastaan huumaava. Rucolaa pastan päälle ja basilikaa salaattiin. Ai että. 


Kodin Terrasta mukaan valikoitui multaa sekä ruohosipulin, basilikan ja rucolan siemeniä. Vuorasin korin foliolla, jotta kosteus pysyisi paremmin sisällä, eikä kori tärveltyisi heti. Kylvin kaikki siemenet lajeittain yhteen vakoon ja kastelin huolellisesti päivittäin. Ensin läpi alkoi puskea rucola. Basilikaa ja ruohosipulia sai hetken odotella, mutta hyvin nekin ovat nyt kasvaneet. Tavoitteeni eivät olleet korkealla, joten onnistumusprosentti on ihan hyvä. 

Naapurin korissa kasvaa komeasti sitruunamelissaa, persiljaa ja mansikkaa. Itsekin taidan laajenta repertuaaria ensi vuonna!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kuukkari Style Club Sandwich

Koska Kuukkarissa ei ole tunnettua, spesifiä ruokakulttuuria, otan aina silloin tällöin oikeuden nimetä luomuksiani sen nimiin. Yleisesti kuukkarilaista ilmanalaa haistellessa se tuntuu koostuvan pitkälti grillatusta lihasta ja makkarasta, mikä sopii kyllä minulle erinomaisesti. Kuukkarilaiset ovat kokemukseni mukaan myös rentoa, melko boheemia porukkaa, harrastavat ulkojuhlia sisäpihoillaan ja kärsivät silloin tällöin myös orastavasta kankkusesta. Sikäli päivän ruokalaji sopii ihastuttavalle kaupunginosallemme mainiosti. 

Tiistaina krapula-annosta postatessa tulee mieleen, että mitäköhän ihmiset minusta ajattelevat (ei sillä, ettäkö siitä paljonkaan välittäisin). Kuvan lämmin voileipä on koottu lauantaina, jolloin ei tosin edes ollut mitenkään heikko happi. Joskus brunssi vain vaatii jotain hieman tuhdimpaa. Club Sandwich sopii siis myös erinomaisesti nautittavaksi ilman krapulaa. 

Annoksen ainoa viitseliäisyyttä vaativa osa on majoneesi, jos sen haluaa itse valmistaa. Jos krapula on paha, suosittelen suosiolla turvautumaan Heseltä saatavaan oikein kelvolliseen vastineeseen. Jos kuitenkin olet ihan hyvässä kuosissa, suosittelen tarttumaan kananmunaan ja öljypulloon. Pekonin, broilerin ja munien paistaminen ei vaadi kevätjuhlaliikkeitä.


Yhdelle

2 viipaletta paahtoleipää
1 broilerin rintafilé
3 siivua pekonia
1 muna
jääsalaattia
puolikas tomaatti
öljyä

Kurkkumajoneesi
1 kananmuna
2 dl rypsiöljyä
2 tl sinappia (mahdollisimman hyvää, esim. Dijon)
½ tl valkoviinietikkaa
½ tl suolaa
1 maustekurkku
1 rkl hienonnettua sipulia

Varmista, että öljy ja munat ovat huoneenlämpöisiä. Riko kokonainen muna korkean astian pohjalle. Lisää 1 tl sinappia, viinietikka ja suola. Käynnistä sauvasekoitin ja kaada samalla öljy sekaan ohuena nauhana. Sekoita, kunnes majoneesi on paksua. Lisää joukkoon toinen sinappilusikallinen sekä mahdollisimman pieneksi hienonnettu maustekurkku sekä sipuli ja sekoita valmiiksi. 

Paista broileri, pekonisiivut sekä muna pannulla. Paahda samalla  paahtoleivät kevyesti molemmilta puolilta. Sivele majoneesia molempiin leipiin ja kokoa täytteistä ihana club sandwich!

<3
'

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Tyttöjen ilta

Onnellisuuskäyräni kohoaa huippuunsa, kun tiedossa on ilta saunailta dinnereineen ystävien kanssa. Tällä kertaa pidettiin täysin extempore tyttöjen ilta, joka loppujen lopuksi venyi maailmaa ja sen yhteiskunnallisia ongelmia parantaen miltei aamuun asti. Kyllä maailma olisi taas niin paljon suvaitsevaisempi ja oikeudenmukaisempi paikka, jos se meistä olisi kiinni!

Yleensä saunailtaan suunnitellaan melko simppeli menu, koska löylyjen jälkeen nälkä usein kohoaa uusiin sfääreihin ja silloin on hyvä saada valmista nopeasti. Tällä kertaa päätettiin oikaista esipaistettujen patonkien kohdalla puhtaasti niiden helppouden ja nopeuden takia. Patongit täytettiin shrircha-ranskankermapohjaisella täytteellä sekä broilerilla tai kasvispullilla. Kokonaisuuden kruunasi salaatti ja viini. Erityisen hyvin onnistui broilerin marinadi!


Neljälle

Broilerien marinadi

2 dl öljyä
3 rkl sriracha-chilikastiketta
3 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl paprikajauhetta
2 tl currya
mustapippuria
suolaa

Sekoita kaikki ainekset ja lisää suikaloidut broilerifileet. Anna marinoitua useampi tunti. 

Täytepohja

2 prk ranskankermaa
2 rkl sriracha-chilikastiketta
palanen kevätsipulin vartta
palanen makeaa paprikaa
1 prk persikoita mehussa
mustapippuria
suolaa

Silppua kevätsipulit ja paprikat. Paloittele persikat. Sekoita kaikki sekaisin ja anna maustua jääkaapissa. 

Lämmitä patongit uunissa ja tee haluamasi salaatti. Täytä patongit haluamallasi tavalla ja nauti. 

<3

Pssst, viininä nautin Rolling Shiraz Viognier 2012, joka keskitäyteläisenä toimi hyvin myös broilerin kanssa ranskankerman tuoman sopivan tuhtiuden vuoksi!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kun tilipäivä lähenee

Se tavallinen tarina. Tilipäivä on ylihuomenna ja lähestulkoon kaikki roposet on kulutettu. Vähän kadehdin niitä järkiperäisempiä rahankäyttäjiä, joiden tililtä löytyy kuukauden viimeisinä päivinä enemmänkin kuin se  alle 10 euroa. Hedonistinen luonteeni on johdattanut minut kuluttamaan tämänkin viikon budjetin jo moneen kertaan milloin mihinkin nautintoon. Näissä tilanteissa on kuitenkin hyötyä, että sattuu pitämään joistakin erittäin edullisista old school-ruuista ja omaa riittävästi keittotaitoa. Nuudelit ja lihaliemimakaronit eivät ole oikein minun juttuni, joten parempi vain tarttua paistinlastaan ja perunasurvimeen. Edullisen ruuan ei tarvitse missään nimessä olla ankeaa ja mautonta, päin vastoin!

Kun tilillä on se alle kymmenen euroa, on pakko kaupassa vähän katsoa, että mitä mikäkin maksaa. Ilokseni huomasin vihannesten hintojen olevan todella pohjilla verrattuna vaikka kuukauden takaiseen tilanteeseen. En koskaan ota kaupasta kuittia, mutta nyt kerrankin päätin tarkastella sitä lähemmin. Reilu kilo jauhoista perunaa irtosi 81 centillä, yli puoli kiloa 10 kilometrin päässä tuotettuja tomaatteja 46 centillä, niin ikään paikallinen sipulinippu 115 centillä ja kurkku 65 centillä. Kauppalappuni kallein yksittäinen tuote oli frisee-salaatti, josta pulitin 159 centtiä. Kastikkeen suurukseen piti ostaa jauhoja, jolloin päädyin 115 centtiä maksaneisiin luomu-vehnäjauhoihin, kun halvimmat puolikarkeat olisivat maksaneet kuitenkin 89 centtiä. Maustekurkku oli matkannut Poriin Eurasta (50 km) ja se maksoi 36 centtiä. Porissa tuotettu maito maksoi 98 centtiä, uunilenkki centin enemmän (muista aineksista poiketen sen alkuperää en halua edes tietää). Muiden perusainesten tiesin löytyvän kotoa jo valmiiksi, joten tämän kauppareissun kokonaissummaksi muodostui 5,87 euroa. Ei kovin paha siihen nähden, että tästä satsista syön ainakin neljä kertaa, eikä se minusta ihan jäätävän pahalta näytäkään, eikä varsinkaan maistu! 

Tässä muusia, makkarakastiketta ja salaattia alle euron annoshintaan, olkaa hyvä!


Neljälle

1 lenkkimakkara
1 sipuli
1 maustekurkku
n. 50g voita
3 rkl venhäjauhoja
vettä
suolaa
mustapippuria

Hienonna sipuli ja kuullota voin kanssa pannulla. Lisää pilkotut makkarat ja anna paistua kunnolla. sirottele päälle vehnäjauhot ruokalusikallinen kerrallaan ja sekoita voiseoksen joukkoon. Anna ruskistua hetki välillä sekoittaen. Kun väri tuntuu sopivalta, lorauta joukkoon noin pari desiä vettä. Sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Lisää joukkoon hienonnettu maustekurkku ja mausteet. Anna kypsyä hetki. Venäläisemmän version (stroganoff) saa lisäämällä hieman tomaattipyrettä ja smetanaa! Tarjoa muusin ja salaatin kera. 

Toimii!



maanantai 8. kesäkuuta 2015

Taisteluni maanantaita vastaan

Työkaverini Henna oli ihana ja ehdotti maanantaisen aamuvuoroni vaihtamista iltavuoroon. Ei tarvinnut montaa minuuttia miettiä. Iltavuorot etenkin maantaisin luovat suuren helpotuksen huokauksen, kun viikon kamalimman päivän saa aloittaa laiskasti ihanan aamiaisen parissa. Olen tainnut täällä aiemmin puhuakin arkisista aamiaisensyöntihaasteistani, joten pitemmittä puheitta, tältä aamiaiseni tänään näytti. 



Tomaattia ja mozzarellaa mustapippurilla ja oliiviöljyllä, paistettuja herkkusieniä ja tomaatti, pekonia, muna ja babypinaattia. Jälkkärin virkaa toimitti maustamaton jogurtti mustikoilla. 

Tästä on hyvä aloittaa päivä! Ruuan laskettua rullaluistimet jalkaan ja lenkille. :)

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Grillihuumaa

Tänään on ollut niin ihana päivä, että sitä riittää kuvaamaan yksi symboli: <3. Nautittiin aamulla ystävieni Rutkun ja Inkkarin kanssa ensin aamukahvit meidän talon ulkoterassilla ja puoliltapäivin siirryttiin Inkkarin residenssiin, jossa vietettiin koko päivä kivojen aktiviteettien parissa. Ohjelmassa oli rullaluistelua, nurmikon leikkausta vuorotellen (hyvää hyötyliikuntaa!), trampoliinilla temppuilua, frisbeen heittelyä, grillausta ja lopuksi leffan katselua. Ahh, mikä ihana sekoitus liikuntaa, lepoa ja hyvää ruokaa loistavassa seurassa. 





Reseptejä ei näihin sapuskoihin juuri tarvita, mutta kerrottakoon, että broilerin pintaan sivellyn mausteseoksen salaisuus oli kuusenkerkkäsiirappi, salaatin pohjana toimi varhaiskaali ja sienien sisältä löytyi Koskenlaskijaa paprikan makuisena. Kokonaisuus oli varsin hiilaritietoinen, maukas ja täyttävä!

On se vaan niin, että kesä on ihmisen parasta aikaa. Vaikka Grillimaisteri-mainokset kypsyttävät telkkarissa, on silti todettava, että miksi tehdä muuta kun voi grillata? <3

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Limaista, mutta maukasta

Nyt tuntuu taas kodilta. Alkuviikko meni viikonlopun kekkereistä selvitessä, mutta nyt olen päässyt taas kunnolliseen kotimoodiin, kun koti on siivottu ja kaikki niin kuin haluan kaiken olevan. Olohuoneen kulhossa on tuoreita sitruunoita ja stereoissa soi laulu, jossa kerrotaan pojasta, joka ilman vaatteita seisoi talon katolla ja uskoi, että zeppeliini pelastaa. (Eräs lempibändeistäni, Kerkko Koskinen Kollektiivi.)

Kotiinpaluun myötä on aika myös palata hyväksihavaittuun terveellisempään ruokavalioon ja alkurysäys tapahtuikin melkoisen ravintoainepommin räjähdyksellä. Ensimmäinen motiivi blenderiin aineksia heitellessä oli terveellisyys, mutta ihan piirun perässä tuli maku. Onneksi on olemassa luontaisesti ihania luonnon antimia, kuten mustikka ja minttu. Ne maustoivat muuten vähän liiankin terveelliseltä maistuvan smoothien. Babypinaatti on siitä mainio raaka-aine, että sitä uppoaa ruokiin ihan huomaamatta, mutta se ei maistu juuri miltään. Ravintoaineet tulee silti käytettyä hyödyksi. Vaahtomainen rakenne syntyi kahdesta raa'asta kananmunasta. Lopputulos oli Pumban sanoin: limaista, mutta (yllättävän) maukasta! ;)




Kolme isoa lasillista

puoli litraa maustamatonta luonnonjogurttia
200g mustikoita
pari kourallista babypinaattia
noin 10 mintunlehteä
pari ruokalusikallista kauraleseitä
loraus maitoa
2 raakaa kananmunaa

Kaikki sekaisin! 

Kolmen lasin satsista jäi omaan käyttöön oivasti myös ilta -ja aamupalalle. Suosittelen kokeilemaan, ei oikeasti maistu niin pahalta kuin näyttää! ;)

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Vanha kaverini rosamunda ja kanafetatäyte

Vielä viikko harjoitteluelämää edessä ja sitten palaan takaisin omaan keittiööni, hallelujah! Kun on poissa, alkaa entistä enemmän arvostaa omiin tarpeisiin varustettua keittiötä. Erityisesti blenderiä on ollut todella iso ikävä. Muutamat smoothiet tulee varmasti ensi viikolla hurautettua. 

Keskiviikkona treffattiin ystäväni Henkan kanssa ruuanlaiton merkeissä. Edellisenä päivänä käytiin yhdessä kaupassa ja saatiin päähämme ajatus ihanista kana-uuniperunoista. Jossain vaiheessa tuli paljonkin tehtyä uuniperunoita ja kokeilujen tuloksena paras lajike siihen on mielestäni perinteinen rosamunda. Suuri koko ja sopivan jauhoinen rakenne sopivat käyttötarkoitukseen erinomaisesti. Kanatäyte valmistui puhtaasti mielitekojen mukaan (milloin mielessäni ei olisi paprika ja sipuli) ja lopputulos oli molempien mielestä oikein onnistunut. 

Uuniperunan kanssa tarjolla oli fetasalaalaattia ja juomana Lindemansin chardonnayta. Viinin hintalaatusuhde oli erinomainen. Viimeviikkoinen ruotsinlaivan taxfree-vierailu mahdollisti hyvän perusviinin kotiuttamisen noin 17 euron tonkkahintaan. 


Neljälle

4 isoa perunaa (rosamunda)

400g broilerin rintaa
200g fetaa
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 sipuli (tällä kertaa käytettiin palanen purjon vartta)
2 purkkia  ranskankermaa (se kevyempi 18% toimii tässä hyvin, lopputulos oli täyteläinen, mutta ei liian raskas)
suolaa
pippuria
öljyä

Pese perunat ja kääräise folioon. Laita nyytit uuniin ja anna kypsyä 200 asteessa n. 1,5 tuntia, kunnes perunat ovat kypsiä. 

Pilko paprikat ja sipulit pieniksi kuutioiksi. Paista broilerit pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuullota pannulla paprikat ja sipulit. Sekoita kaikki ainesosat yhteen ja laita jääkaappiin maustumaan odotellessani perunoiden kypsymistä. 

Toimi! Ruokatreffit ovat sitten kivoja! :)



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Mummolafiilis

Blogi on elänyt viime viikot radiohiljaisuudessa, koska bloggaaja on nykyään myös matkailuopettajaharjoittelija! Aika on ollut kortilla viime aikoina ja täällä Turun päässä rehellisesti sanottuna ei ole ollut juuri jaksamistakaan kokkaamista kohtaan. Nyt päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni! Päivällä alkoi tehdä mieli kunnon pottumuussia, niin päivän menuksi valikoitui perinteinen nakit ja muussi paistetulla sipulilla. Cittarissa kilon puikulaperunapussi irtosi alle eurolla, joten ei ollut vaikeaa valita perunalajiketta. Puikuloista tulee edelleen paras muusi, vaikka kuorimisvaihe perunan pienen koon vuoksi melko työläs onkin. Vaiva kannattaa kyllä!

Väliaikaiskotini ruuanlaittovälineistön niukkuus loi hieman haasteita, mutta ihan hyvä setti syntyi siitä huolimatta lautaselle. :) Ihanat retroastiat kruunasivat kokonaisuuden.



Muussin ohje löytyy täältä!

Paloitellut nakit ja sipuli paistuvat maistuvimmaksi oikeassa voissa. Tarjoa lisukkeena tuoreita vihanneksia raskaahkon  pääruuan vastapainona.

Mummolafiiliksen täydentää maito!

**

Seuraavassa postauksessa Elämäni viinit-sarja jatkuu! :)

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Helppo ja nopea kanakantarellipasta

Ystäväni Jenna saapui Espoosta sulostuttamaan viikonloppuani. Kävimme eilen kaupassa hänen saavuttua Poriin ja siellä syntyi pikaisesti visio tämän päivän ruokalistasta. Yhteispäätöksellä päädyimme kanakantarellipastaan sekä fetalla tuunattuun vihersalaattiin. Tulos oli onnistunut ja paras palaute tuli käytännössä: ystävä santsasi ruokaa. :) Simppeli ja nopea ruokalaji oli omiaan Reposaaressa reippailun jälkeen ja valmistui vartissa. Ihana auringonpaiste kruunasi lauantailounaamme.



Neljälle

neljän hengen annos tagliatellea
400 g broilerin filettä
1 punainen paprika
½ paketillista kantarellituorejuustoa (tai maustamatonta tuorejuustoa + tuoreita kantarelleja, saatavuuden mukaan)
1 prk ranskankermaa
suolaa
pippuria

Keitä pasta al denteksi ja paista pannulla pilkottu paprika ja paloitellut broilerin fileet. Sekoita keskenään pannulla ja lisää joukkoon ranskankerma ja tuorejuusto. Anna porista hetki ja nauti!

Nam!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Elämäni viinit osa 3: Hardys Bin 343 Cabernet-Shiraz 2013

Elämäni viinit-sarja jatkuu pitkästä aikaa! Tämä postaus oli tarkoitus kirjoittaa jo sunnuntaina, mutta tämän viinin kanssa hengaillessa kohtaamiset ovat sen verran intensiivisiä, että niistä palautuminen voi kestää parikin päivää ja sitten pystyy taas ajattelemaan makua uudelleen. :D 

Tänään vuorossa oleva viini on vanha australialainen ystäväni jo Turun opiskeluajoilta ja siksi valitsinkin juuri sen viikonlopun juhlajuomaksi, kun vanhat luokkakaverit tulivat kylään. Toki olemme kohdanneet monesti vuosien aikana muutenkin, mutta tämä viini on erityinen juuri siitä, että  se on seurannut minua opiskeluajoista asti. Nykyisin myynnissä on vuoden 2013 vuosikertaa. Parasta "Hardysin binissä" on sen erinomainen hintalaatusuhde. Pullollinen kustantaa Alkossa 6,99 euroa, joka on minusta sen laatuun nähden Suomessa vallitsevan törkeän alkoholipolitiikan mukaisesti ajateltuna todella edullinen. Jokaisen opiskelijan tulisi tutustua tähän tuotteeseen.



Lempparirypäleeni shirazin kaveriksi on lisätty mielestäni yksistään tylsähköä cabernet sauvignonia, joka kuitenkin tekee tästä viinistä todella mukavan kokonaisuuden. Viini on todella helposti juotava, mehevä ja marjainen, mutta ei kuitenkaan liian kevyt litku. Shiraz tuo  luonnetta ja maistamisesta tulee jo ensimmäisestä kulauksesta hyvälle tuulelle, vaikka kyse onkin budjettiviinistä. Periaatteessa viini on keskitasoa monellakin mittarilla (tanniinit, täyteläisyys, hapot, sokerit), mutta sopivissa tilanteissa erinomainen valinta. Olen monesti nauttinut viiniä illanviettojen lisäksi kermaisen pastan kaverina ja se toimii kyllä monen raskaamman arkiruuan kanssa muutenkin.

Ehdottomasti paras alle 8 euron viini, mitä olen Suomessa maistanut!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Pappilan hätävara

Sunnuntait olkoon pyhitetty jälkkäreille! Tämä taitaa olla kolmas sunnuntai putkeen, kun inspiraatio jälkkäreitä kohtaan on herännyt päivällisen aikoihin. Jälleen suuressa osassa toimii tuo inspiraationi suuri lähde, vaahtoutuva kevyt vaniljakastike. Tänään vuorossa on kevennetty muunnelma Pappilan hätävara-klassikosta. Annos on kokonaan gluteeniton ja väittäisin, ettei kaloritkin pysyvät järkevyyden rajoissa, koska keksit on korvattu kääretorttupohjalla. Pohjasta ei tullut järin makea ja se toimi kivasti mansikoiden ja makeahkon vaniljarahkan parina.



n. 6-8 annosta

Kääretorttupohja:

4 munaa
1,5 dl sokeria tai makeutusainetta 
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää varovasti joukkoon perunajauho-leivinjauheseos. Levitä uunipellille melko ohueksi levyksi ja paista 225c uunissa max 8 minuuttia. Anna jäähtyä.Leikkaa pieniä ruutuja.

Vaniljarahka:

1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk maitorahkaa
sokeria/makeutusainetta
vaniljasokeria/vaniljatanko

Vatkaa vaniljavaahto ja sekoita joukkoon rahka. Makeuta ja mausta vaniljasokerilla tai kattilassa kuumennetulla vaniljatangolla.

Mansikka"geeli"

450 g mansikoita
½ dl vettä

Käytä mansikat ja loraus vettä blenderissä.

Kokoa kaikki ainekset laseihin kerroksittain. Koristele puoliksi leikatuilla kääretortturuuduilla. Nam!

EDIT: Parhaimmillaan muutaman tunnin jääkaapissaolon jälkeen, jolloin maut ovat tasaantuneet kohdilleen! 

**

Täyteläisempi tulos syntyy korvaamalla vaniljavaahto kermavaahdolla. Suuntaa antava kääretorttupohjan ohje löytyi täältä.


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Feikattu risotto broilerilla

Riisi on mielestäni raaka-aineena melko arkinen, mutta sitä tulee harvemmin laitettua pitkän kypsymisaikansa vuoksi. Toki pikaversiot valmistuvat viidessä minuutissa, mutta ravintoarvoihin jää paljon parantamisen varaa. Kuiva-ainekaapin kätköistä löytyi paketillinen luomu-täysjyväriisiä, jonka kelpuutin perjantain päivällisruoan lisukkeeksi. Kyseinen riisilajike ei kuitenkaan puuroudu "oikean" risottoriisin tavalla, joten päätin sitten oikaista ja tehdä ihan rehellisesti feikatun version italialaisesta klassikkoruuasta ruokakerman avulla. Risottoon sekoitin broileria ja sen kanssa tarjolla oli uunijuureksia sekä tuoreita herkkusieniä ja paprikaa pannulla paistettuina. 


Neljälle

450g broilerin fileitä
täysjyväriisiä (annostele pakkauksen mukaan neljälle)
kanaliemikuutio
1 prk ruokakermaa
puoli puskaa valitsemaasi yrttiä (meillä laitettiin tänään vesikrassia, mutta myös esim. basilika, timjami, rosmariini tai salvia käy)
suolaa
pippuria 
öljyä

Laita riisit kiehumaan veteen, johon on lisätty myös kanaliemikuutio. Riisien kiehuessa paista paloiksi pilkotut broilerin fileet pannulla öljyssä. Kun riisi on kypsää, sekoita joukkoon purkillinen ruokakermaa, lisää loput mausteet ja broilerit.  Tarjoa uunijuuresten kera. 


Uunijuurekset

5 porkkanaa
lanttu
5 punajuurta
suolaa
mustapippuria
juoksevaa hunajaa

Kuori juurekset ja pilko pieniksi paloiksi. Aseta uunipellille riveihin, rouhi päälle suolaa sekä mustapippuria ja lorauta päälle aimoannos hunajaa. Kypsennä 200c uunissa noin 45 minuuttia.



Tässä kaikki onnistuvat aivan varmasti! :)




 


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ihastuttava sitruunarahkahyydyke

Ostin jokin aika sitten sisustukseen ison pussillisen sitruunoita kotiin. Vaikka lähtökohtaisesti ostokriteeri olikin kaunis muoto ja väri, pidän sitruunoista myös ihan perinteisesti  ruoanlaitossa. Äiti teki lapsena sellaista hyydytettyä sitruunavanukasta, joka oli aina ihan älyttömän hyvää. Pöydällä nököttävä kulhollinen tuoreita sitruunoita huusi vanukkaan nimeä ja vaati päästä jälkiruokakippoihin, joten syntyi idea hieman lapsuuden vanukasta muistuttavasta keveästä sitruunarahkahyydykkeestä. Hyydykkeen koostumus muistuttaa melko paljon Valion rahkavaahtoja, jotka olivat suuria suosikkejani lapsena ja teininä. Lopputulos oli niin hyvä, että melkein teki mieli syödä kaikki kupilliset kerralla. Positiivista palautetta tuli myös naapurista, jonne vein maistiaisen innostuttuani kovasti tuotteesta itse. 


6-8 annosta astioiden koosta riippuen

1 prk maitorahkaa (käytän aina Valion rasvatonta, 250g)
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
4 liivatetta
puolikkaan sitruunan mehu
maun mukaan vaniljasokeria
sitruunan kuorta raastettuna

Pese sitruuna huolellisesti. Vatkaa vaniljavaahto ja lisää rahka. Purista joukkoon sitruunamehua ja makeuta mieleiseksesi. Liota liivatteet kylmässä vedessä ja kuumenna pienessä tilkassa vettä. Vatkaa liivatenoro vaahdon sekaan. Kaada annosvuokiin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. Ripottele päälle raastettua sitruunankuorta ja nauti!

<3


lauantai 28. helmikuuta 2015

Kun himoitset suolaa

Vanhana roskaruoka-addiktina tulee välillä ylitsepääsemättömiä tilanteita, jolloin tuntuu, että jotain suolaista on SAATAVA. Pyrin karsimaan pikaruokaloissa syönnin minimiin ja toteuttamaan edes hieman terveellisemmän version kotioloissa. Alkuviikosta Facebookissa keskusteltiin siitä, että pizzanhimo ei lähde lämpimillä voileivillä. Se on kyllä totta, mutta ranskisten himo lähti itse tehdyillä lohkoperunoilla ja aurajuustobasilikadipillä. 


Neljälle

Perunat

kilo perunoita
1 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Pese perunat huolellisesti ja lohko riittävän ohuiksi lohkoiksi. Laita perunat kulhoon ja lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä. Rouhi päälle myllystä suolaa ja mustapippuria. Sekoita hyvin, jotta mausteet leviävät tasaisesti. Kaada perunat uunipellille ja paista 200c uunissa n. 40 minuuttia välissä kerran kääntäen. 

Auradippi 

1 purkki kermaviiliä
n. puoli pakettia aurajuustoa murennettuna
2 rkl sitruunanmehua
hienonnettua basilikaa
(ripaus sokeria)
mustapippuria

Sekoita kaikki aineet sekaisin. Muista maistella, jotta saat happamuuden sopivasti kohdalleen. Sitruunan hapokkuutta voi halutessaan tasoittaa ripauksella sokeria. 

Toimii! 


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Tiramisun kevyempi kaveri

Olen jo pitempään himoinnut klassikkojälkkäreitä ja elämäntapamuutokseen sopii erinomaisesti reseptien tietoinen keventäminen mausta tinkimättä. Inspiraation tiramisun keventämiseen sain täältä, mutta vaihdoin perinteiset savoiardikeksit vaikeahkon saatavuutensa vuoksi tähän erinomaisesti sopiviin LU:n Bastogne-kekseihin. Lopputulosta ei mielestäni voi hyvällä tahdollakaan sanoa mascarponella ja marsalaviinillä ryyditetyn tiramisun kopioksi, mutta oikein mukava kevyempi kaveri siitä syntyi sunnuntaipäivälliselle. Ravintoarvotkin ovat suhteellisen kohdallaan, kun maitorahkan osuus tuo annokseen kunnolla proteiinia. Ulkonäössä olisi parantamisen varaa, teesiivilän olemassaolo olisi helpottanut kaakaojauheen sihtaamista huomattavasti..


Pieni vuoallinen

1 paketillinen Bastogne-keksejä
1 prk maitorahkaa
1 prk kevyttä vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
maun mukaan vaniljasokeria makeutukseen
1-2 dl kylmää kahvia
kaakaojauhetta (sitä aitoa)

Lado vuoan pohjalle kerros keksejä ja kostuta ne reilusti kylmällä kahvilla. Vatkaa vaniljavaahto ja lisää sekaan rahka. Makeuta vaniljasokerilla. Levitä puolet seoksesta keksien päälle ja sihtaa väliin kaakaojauhetta. Tee toinen kerros samalla tavalla. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään tunnin verran. 

Toimii! <3

torstai 19. helmikuuta 2015

Mutsin kanalaatikko

Äitini kanssa "asuminen" opettaa minulle jatkuvasti järkevämpiä kulutustottumuksia. Olen helposti itse taipuvainen raaka-aineiden kertakäyttöön ja helposti ne jäävät yhden käytön jälkeen pilaantumaan kaapin perukoille, kunnes heitän ne sieltä roskiin. Typerää, tiedän. Onneksi on mutsi, joka tarkkailee jääkapin sisältöä päivittäin ja loihtii niistä ihania, terveellisiä ruokia päivä toisensa jälkeen. Tänään lounaspöydässä en voinut välttää superlatiiveja, kanalaatikko oli vaan ihan superhyvää! Niin hyvää, että se oli pakko heti pöydästä noustua tulla jakamaan tänne blogiinkin. 


Neljälle

n. 300g broilerin filettä
kruunuvihannespussi (porkkana, parsakaali, kukkakaali) tai vastaavat vihannekset tuoreina
2 tomaattia
3 kananmunaa
2 dl maitoa 
juustoraastetta
suolaa
pippuria
currya

Paista broilerit ja mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa paloiksi. Pilko vihannekset ja laita broileripalojen kanssa uunivuokaan. Sekoita munamaito ja mausta suolalla ja currylla. Kaada vihannesten päälle ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200c uunissa n. 20 minuuttia.  

Tänään kanalaatikko nautittiin avokadosalaatin kera. Taas tuli todistettua, miten terveellinen kotiruokakin voi olla todella maukasta. :)

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Terveisiä elämäntaparemontin keskeltä

Blogin päivitystahti on alusta hieman hiljentynyt, mutta se johtuu puhtaasti siitä, että kuntoprojektin aikana on tullut syötyä niin simppelejä annoksia, että niiden kaikkien jakamisesta ei noin gastronomisesti olisi kenellekkään mitään hyötyä. Blogi päivittyy jatkossakin aina, kun tulee kokeiltua jotain uutta ja maistuvaa. :) 



Tänään lounaalla nautittiin uunitettuja, valkosipulilla ja yrteillä marinoituja  broilerin fileitä, munamaidosta ja hernemaissipaprikasta kyhättyä kasvislaatikkoa sekä salaattia. Hiilaritietoisesti elellään, mutta eiköhän herkkupäiviä tule jatkossakin ja ilahdutan teitä myös astetta herkullisimmilla resepteillä. :)


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Soijaa pukkaa!

Olin maanantaina ystäväni luona naapurissa lounaalla. Tarjolla oli makaronilaatikkoa, jota olisin erehtynyt sekä ulkonäön että maun osalta luulemaan perinteiseksi jauhelihaversioksi, mikäli en olisi tiennyt ystäväni olevan kasvissyöjä. Omassa kaapissani on lojunut pussillinen tummaa soijarouhetta jo jokusen tovin, mutta en ole saanut aikaiseksi kokeilla siitä mitään. Soija on minulle kohtuullisen tuntematon kaveri vielä. Tofua on joskus tullut syötyä, mutta se ei kuulu raaka-aineiden ykköslemppareihini millään tasolla kumimaisen tekstuurinsa vuoksi. Tummasta soijarouheesta olen kuullut paljon hyvää nimenomaan jauhelihan korvikkeena ja itse on tullut todettuakin naapurissa, että vaaleat soijapallerot istuvat nätisti currykastikkeen joukkoon.

Erityisen hyvää soijarouheessa on sen riittoisuus ja edullinen hinta. Puolen kilon paketista tähän kokonaiseen makaronilaatikkoon kului pieni murto-osa ja tuollaisen paketin hinta pyörii parissa kolmessa eurossa. Erinomaista opiskelijaruokaa siis! Pssssst, olen kuullut huhuja, että jotkut opiskelijat sotkevat jauhelihan sekaan puolet soijarouhetta tehdessään lihapullia ja näin säätävät monta euroa. Proteiinit tekevät soijarouheesta rikasta ravintoa ja muutenkin on kiva syödä välillä kasvisruokaa eettisistä syistä ja vaihtelun vuoksi.

Tänään ikävä kyllä kuva puuttuu, koska puhelimeni kamera ei saanut aikaiseksi yhtäkään edes välttävästi tarkkaa kuvaa. Surkea mössökuva on huonompi kuin ei kuvaa lainkaan, joten nyt kuvan sijasta kerron, että oikein herkulliselta näytti. :D


Iso vuoallinen

4 hengen annos täysjyväpastaa
1 iso sipuli
n. 100g soijarouhetta
1 prk (yrtti)tomaattimurskaa
4 munaa
n. 8 dl maitoa
öljyä
suolaa
mustapippuria
juustoraastetta

Keitä pasta suolatussa vedessä. Pilko sipuli pieneksi ja paista pannulla öljyssä. Lisää pannulle mausteet, soijarouhe ja hetken kuluttua tomaattimurska. Sekoita sekaisin pastan kanssa uunivuuassa ja kaada päälle munamaito. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja kypsennä 200c uunissa noin 45 minuuttia. 

lauantai 7. helmikuuta 2015

Viikon kohokohta

Koko viikon olen odottanut lauantaiaamua, jolloin olin jo etukäteen luvannut itselleni kunnon aamiaisen. Eilen illalla töistä kotiuduttuani iski järjetön mielihalu munakokkeliin, joten oli selvää, että se on seuraavan aamun pääruokalaji. Kokkelia tuli lomalla syötyä aamiaisella joka päivä, joten siihen vähän tottui ja nyt olen kaivannut sitä aamiaispöytääni. Kermasta ja voista tietysti syntyisi paras kokkeli, mutta nyt jouduin olosuhteiden (vajaan jääkaapin) pakosta tyytymään maidon ja öljyn kera valmistettuun versioon. Lämpimät tomaatit ovat suurta herkkuani ja kaksi puolikasta valmistui näppärästi samaan aikaan kokkelin ja pekonin kanssa pannulla. Jälkkärin virkaa toimitti maustamaton luonnonjogurtti granolalla. 


Munakokkeli yhdelle

2 kananmunaa
1 dl maitoa/kermaa
suolaa
mustapippuria
öljyä/voita

Riko munat kulhoon, riko niiden rakenne ja vatkaa kevyesti sekaan maito. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada seos lämmenneen voin/öljyn sekaan pannulle ja anna tekeytyä hiljalleen. Sekoittele välillä. 

Hyvä alku lauantaille!




maanantai 2. helmikuuta 2015

Vanha ystäväni voileipägrilli

Sain vuosia sitten joululahjaksi OBH Nordican Chilli-sarjan voileipägrillin. Välillä tulee kausia, jolloin tekee enemmän mieli toasteja ja välillä kapine unohtuu kaapin perälle pitemmäksi aikaa. Tänään taas muisto vanhasta ystävästäni pulpahti mieleeni ja voi, kun ne olivat taas hyviä! 

Voileipägrillissä on monia hyviä puolia. Toastit voi toki paistaa pannulla tai uunissakin, mutta minusta grilli on nopein ja vaivattomin tapa. Lämpeäminen kestää muutaman minuutin, molemmat puolet paistuvat kerralla ja käytön jälkeen grilli on helppo pyyhkäistä puhtaaksi. Perinteisiin toasteihin kuuluu kinkkua ja juustoa, mutta grilli luo paljon erilaisia mahdollisuuksia. Suosikkejani ovat kana-pesto-mozzarella ja paahtopaisti-punasipuli, mutta tänään menin perinteisellä linjalla pienellä twistillä. Sweetchili-kastike sopi erinomaisesti kinkun ja kirsikkatomaattien kaveriksi. Leiväksi valitsen nykyään kaurapaahtoleipää vehnäisen sijaan, vatsa tykkää!


Kaksi toastia

4 viipaletta paahtoleipää
4 siivua kinkkua
4 kirsikkatomaattia
4 tl sweet chili-kastiketta
juustoraastetta

Voitele leivät chilikastikkeella. Ripottele kahden viipaleen päälle juustoraastetta, lado päälle kinkkusiivut javiipaloidut kirsikkatomaatit. Ripottele uusi satsi juustoraastetta liimaksi ja laita kansi päälle. Grillaa muutama minuutti tai paistele pannulla.

Nauti!

torstai 29. tammikuuta 2015

Kotikutoinen, rapea mysli eli granola

Olen onnistunut kokonaiset kaksi viikkoa putkeen syömään aamiaista, huippua! Lomalla tuli mätettyä tuhti hotelliaamiainen joka aamu, mutta kotona olen pitkästä aikaa innostunut myslistä. Kaupan valmis mysli on vaan alkanut maistua suuhuni turhan makealta ja onhan siinä ihan rutosti lisättyä sokeria. Mieleeni palasi ajatus, että voisin tehdä itse granolaa eli paahdettua itse tehtyä mysliä.

Netti on pullollaan granolareseptejä. Päädyin oman maun mukaiseen versioon, johon poimin parhaat palat monista resepteistä. Omaan sekoitukseen päätyi keskimääräistä enemmän kuivattuja hedelmiä sekä rakennetta luomaan kookosöljyä ja juoksevaa hunajaa.



Purkillinen

6 dl täysjyväkaurahiutaleita
vajaa desi:
- cashew-pähkinöitä
- taateleita
- banaanilastuja
- kuivattuja karpaloja
- kookosöljyä
- juoksevaa hunajaa
½ tl merisuolaa

Pilko kuivatut hedelmät ja pähkinät pienemmiksi paloiksi. Sekoita kaikki muut aineet, paitsi taatelit ja karpalot keskenään, ja kaada seos uunipellille. Paahda 110 asteessa n. 40-50 minuuttia, välillä sekoitellen. Lisää lopuksi karpalot ja taatelit. Säilytä tiiviissä lasipurkissa ja nauti maustamattoman jogurtin kera. 

Ihan järjettömän hyvää ja voittaa valmiit myslit mennen tullen!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Se pieni hetki päivästä

Kahvi. Entinen vaivaannuttaja, ainainen tuskan aiheuttaja mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa. Suomalaiset ovat aina olleet kahvinjuojia, minä en. Minusta tuli sellainen vasta 24-vuotiaana, systemaattisesti opetellen. Oikeastaan prosessi oli melko samankaltainen kuin valkoviinin kanssa. Vielä en ole kuitenkaan päässyt kahvin suhteen siihen kaikkein kovimpaan pikimustaan kerhoon, juon nimittäin edelleen kahvini au lait - maidolla.



Teini-iästä lähtien minulle oltiin tarjottu kahvia. Kaikissa kissanristiäisissä, palavereissa, taukohuoneissa, mummun luona kyläillessä. Aina piti sanoa ei kiitos ja se tuntui pitemmän päälle todella vaivaannuttavalta. "Ottaisin mieluummin vettä", saatoin sanoa. Eräänä päivänä se sai loppua. Se tapahtui Silja Linen terminaalin ravintolassa, jossa tapasimme silloin tällöin käydä työkavereiden kanssa lounaalla. Otin kahviautomaatista kokeeksi mokkakaakaon. Se oli ensimmäinen pieni askel. Seuraavalla viikolla kuljeskelin Turun keskustan katuja. Jossain vaiheessa kävelin sisään Börsin kahvilaan ja tilasin latten. "Jos nyt jollain makusiirapilla aluksi", ajattelin. Siinä minä istuin keväisellä terassilla pähkinävivahteinen latte edessäni ja mietin: "Tässä on elämäni ensimmäinen kokonainen kahvi." 

Tuosta hetkestä alkaen kehitys oli suhteellisen nopeaa ja loppukesästä nautin jo töissä kahvini pelkällä maidolla. Alkuun hurmaannuin uudesta asiasta niin, että join papueliksiiriä ihan liikaa päivässä. Niinä päivinä huomasin, että kahvi ei vaikuta minuun erityisen piristävästi. Piristävän vaikutuksen hakemisen sijaan kahvinjuonnista tuli sellainen pieni hetki päivään, jonka aikana voi istua alas ja syventyä kupilliseen kuumaa. Oma hetki. Sellainen kahvi on nykyäänkin minulle.



Tällä hetkellä suosikkikahvini on Nordquistin Gran Dia. Sen maku on pehmeä ja rikas, ei ollenkaan kitkerä. Muita suosikkejani ovat Löfbergs Lilan Magnifika sekä paikallisen Café Solon kahvipaahtamon tuotteet, kuten "Mu Porini". En välttämättä juo kahvia joka päivä, joten minun ei arvitse koskaan kotona kitsastella laadussa. Jos jokin parempi kahvi maksaa 3 euroa karmivaa halpiskahvia enemmän, en tarvitse kahta ajatustakaan päätöksen tekemiseen. Aamun kahvitauolla koulussa tein kuitenkin virheen ja ostin kupillisen kahvia paikallisesta kahvilasta. En ymmärrä, miten kahvista voidaan saada sen makuista. Ilmeisesti pannua ei pestä koskaan, koska litku maistuu lähinnä palaneelta. Siitä "nautinnosta" sai kuitenkin pulittaa yli euron kupillisesta. Kotiin tullessa oma kahvi maistui sitten sitäkin paremmalta. <3



maanantai 26. tammikuuta 2015

Lindströmit á la Mutsi

Äitini, eli tuttavallisesti mutsi, on luonani vielä huomiseen asti tällä erää. Voi kuinka olenkaan saanut nauttia hänen kokkailuistaan! Hänellä on tavoitteena pitää köyhä opiskelijatytär hyvässä mutta terveellisessä ruuassa, ja niin onkin pakastimeni alkanut täyttymään erilaisista ruokalajeista. Ratsaus jääkaappini juureslokeroon tuotti tulokseksi melkoisen kasan vielä hyvässä hengessä eläviä punajuuria ja porkkanoita. Punajuuret muuntuivat hetkessä Lindströmin pihveiksi ja tekivät muuten raskaista jauhelihapihveistä sekä maukkaampia, mehevämpiä että terveellisempiä. Osa jauhelihasta kokee vielä tänään saman kohtalon porkkanaraasteen kanssa.

Tänään nautimme pihvit salaatin, keitettyjen kananmunien sekä (lime)avokadon kera. 



n. 11 pihviä

450g naudan jauhelihaa
4 punajuurta
1 kananmuna
n. 1dl kaurahiutaleita (täysjyvä)
valkopippuria
maustepippuria
suolaa
soijakastiketta

Kuori ja raasta punajuuret. Sekoita kaikki aineet keskenään ja vaivaa hyvin. Muotoile taikinasta pihvejä ja paista 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. 

Hyvin maistui! <3

lauantai 24. tammikuuta 2015

Mi amado quesadilla

Kanariapostauksen tekeminen jäi valitettavasti vieläkin kesken, liian kovaa lomaltapaluutuskaa. ;) Sitä odotellessa espanjankielisellä otsikolla varustettu lataus Meksikon auringon alta. 

Kesän 2006 vietin kesävaihdossa USA:n Connecticutissa. Onnekseni isäntäperheeni oli meksikolaisen ruuan ystävä ja sain kunnian tutustua sekä texmexiin että suoraan meksikolaisiin herkkuihin. Ennen matkaa texmexin tuntemukseni perustui ainoastaan Amarillon tyylisissä ravintoloissa opittuihin makuihin. Jenkkireissun jälkeen paprika, sipuli, maissi, jalapeñot, punainen chili ja tortillat alkoivat kuulua keittiöfilosofiaani aivan uudella moodilla. Isäntäperheessä quesadillat valmistettiin siihen tarkoitetulla keittiökoneella, mutta mielestäni autenttisemmat dillat syntyvät ihan paistinpannulla. Suomesta on valitettavasti huonosti saatavilla cheddar-raastetta, joten olen ottanut taiteellisen vapauden käyttää itse mozzarellaa raasteena sen kauniiden sulamisominaisuuksien vuoksi. 

Quesadillat ovat oiva tarjottava iltapalalle tai kekkereihin. Täytteitä voi muuttaa mielensä mukaan. Reseptissä oma suosikkikomboni. 



Neljälle nälkäiselle

8 pienempää tortillalevyä
450g broilerin filettä
1 punainen paprika
1 punasipuli
1 iso tomaatti
1 punainen chili
juustoraastetta
öljyä
suolaa
pippuria

Halkaise tomaatti ja poista siemenet. Pilko kaikki vihannekset pieniksi kuutioiksi ja kuullota öljyssä pannulla. Suikaloi broileri ja paistele vihannesten kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Aseta ensimmäinen tortillalätty pannulle ja ripottele toiseen puolikkaaseen reilusti juustoraastetta. Annostele broilerivihannessekoitusta päälle ja lopuksi lisää juustoraastetta toisen puolen "liimaksi". Paina toinen puoli toisen päälle. Seuraile tummuustilannetta ja käännä, kun pinta on kauniin rusehtava. Pannulle mahtuu yleensä kaksi dillaa kypsymään kerrallaan. Halkaise rapsakat quesadillat ja tarjoa raikkaan salaatin kera. 

NAM!


perjantai 23. tammikuuta 2015

11 asiaa minusta

Viikon loma vierähti turhankin nopeasti ja tänään on ollut vähän väsyneet tunnelmat. Tuli kyllä rentouduttua olan takaa ja periaatteessa olo on levännyt. Matkustaminen on vaan aina rankkaa ja eilen tuli istuttua milloin mitäkin odottamassa yli kellon ympäri, vaikka vain Kanarian suunnalla olimmekin. 

Huomenna kirjoitan pitkin viikkoa suunnittelemani "The Best of Canaria"-ruokapostauksen, mutta koska tänään aivotoiminta on vielä selkeästi lomamoodissa, otan osaa 11 asiaa minusta-haasteeseen. Täällä blogissa olen keskittynyt (ja keskityn jatkossakin) pääosin ruoan ja juoman ympärille, mutta nyt vilaisen hieman sitä, kuka on Emppu ruokakuvien takana. 

Säännöt:
- jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
- haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
- haastetun pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja esittää 11 uutta kysymystä haastetulle
- sinun pitää kertoa kenet 11 olet haastanut
- ei takaisin haastamista.

Minut haastoi Paint my house black-blogin Miina. 


 11 asiaa minusta:

1. Punainen huulipuna on tavaramerkkini. 
2. Kuten Tervetuloa-postauksessa kerroin, ruuan lisäksi toinen intohimoni on musiikki. Musiikki soi korvissani suurimman osan päivästä ja tyylilajit sijoittuvat pääosin raskaammalle akselille. Kuuntelen mielelläni mm. industrial-metallia, punkkia, kasariheviä ja rokkia Beatlesista AC/DC:n. 
3. Asun puutalossa ja rakastan kotiani todella paljon. Olen myös intohimoinen sisustaja. Miina teki kodistani joskus jutun tänne.
4. En ole kovinkaan impulsiivinen, vaan haluan mieluummin suunnitella päivät etukäteen. 
5. Olen hyvin kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä aktiivisesti. 
6. Rakastan nippelitietopelejä. 
7. Kevät ja kesä ovat lempivuodenaikojani. Se hetki, kun saa juoda ensimmäisen oluen terassilla. <3
8. Pidän itseäni huumorintajuisena, rentona ja helposti lähestyttävänä ihmisenä. 
9. Nauruni kuuluu usein ja kauas. 
10. Olen tekniikan orja ja jokin tekninen internet-yhteydellä varustettu laite on vieressäni koko ajan. 
11. Pin Up-kampaukset ja mekot ovat olennainen osa tyyliäni.

11 vastausta kysymyksiin:
1. Jos muuttaisit ulkomaille, mihin muuttaisit?
- Tämä on todella vaikea. Toisaalta tykkään kovasti eurooppalaisesta stylesta, mutta kylmät talvet eivät ole yhtään minun kuppini teetä. Letkeä The US. California  voisi sopia pirtaani.
2. Lempi musiikkityyli?
-  Jos vain yhden saisi valita, niin hard rock.
3. Kahvi vai tee?
- Ehdottomasti kahvi. Olen oppinut juomaan sitä vasta n. 25 vuotiaana ja nykyään olen friikahtanut hyviin kahveihin. Huonot peruskahvit eivät maistu. 
4. Lempielokuva?
- Vuosi nuoruudestani. Vankila -ja mielisairaalaelokuvat iskevät muutenkin. Katson kyllä myös kaikennäköistä hömppää ja suurimman osan suomalaisista elokuvista. Minun mielestäni niitä dissataan ihan turhaan.
  5. Mukavan työpäivän tunnusmerkit?
- Naurua, hyvää kahvia ja se tunne, että on oikeasti auttanut toista ihmistä.  Mukavat ja inhimmilliset asiakkaat/työkaverit.
6. Kuinka lievität stressiä?
- Punaviini ja puusauna. 
7. Kaupunki vai maaseutu asumispaikkana?
- Kaupunki. Mieluiten mahdollisimman lähellä keskustaa. 
8. Mieluisin arkiaskare?
- Onko sellaista? :D Kakluunin lämmitys. 
9. Miten viettäisit vapaapäivän mieluiten?
- Aamulla valmistaisin ja söisin kuohuviinibrunssin. Hengailisin hyvässä seurassa kaupungilla tai jonkun kotona ja söisin myöhäistä lounasta hyvässä ravintolassa. Illalla lämmittäisin ystävieni kanssa saunan, söisin hyvin ja parantaisin maailmaa pikkutunneille. 
10. Lapsuuden unelma-ammattisi?
- Parturi-kampaaja. Haaveenani oli perustaa kampaamo lapsuudenkotiini, jotta en olisi koskaan joutunut muuttamaan pois kotoa. :)
11. Mistä haaveilet?
- Unelmatyöstä, jossa saisin olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta tehdä töitä itsenäisesti. Sapattivapaasta, jolloin ostaisin menolipun aurinkoon ja palaisin vasta, kun siltä tuntuu. 


Kysymykset seuraavalle:
- Millainen on ollut paras ruokaan liittyvä kokemuksesi?
- Jos yksi toiveesi toteutettaisiin, mitä valitsisit?
- Lempi Disney-elokuvasi?
- Ikimuistoisin keikkamuisto?
- Millainen olet opiskelijana?
- Mitä kieliä osaat?
- Pohjoisin kaupunki, jossa olet käynyt?
- Teetkö mieluummin käsilläsi vai päälläsi?
- Viimeisin lukemasi kirja?
- Suosikkihedelmäsi?
- Millainen on suhteesi tekniikkaan?

Minä haastan ne 11, jotka haluavat ottaa haasteen vastaan. :) 

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Teiniajan bravuuri

Yläasteen aikana olin todella kiinnostunut ruoanlaitosta ja toimin perheemme pääkokkina. Seiskaluokan aikoihin kehittelin bravuurireseptini, joka on näiden vajaan viidentoista vuoden aikana kulkeutunut monen muunkin perheen ruokalistalle. Olen aina pitänyt suolaisen ja makean yhdistelmästä. Tämä pastaresepti pohjautuu juuri siihen makumaailmaan. Suolainen sinihomejuusto kohtaa makeat hedelmät ja pehmeän ranskankerman. Mieto broileri tuo annokseen proteiinit ja pasta sopii koko reseptin pohjaksi. 

Tämän päivän variaatiossa käytin keltaista paprikaa, joten värimaailma jäi melkolailla aneemiseksi. Punaisella paprikalla ja persikalla saa vaihtelua sekä väriin että tekstuuriin. 


Neljälle

1 pkt tuorepastaa tai neljän hengen annos kuivaa pastaa
450 g broilerin rintafileitä
1 prk ananasta tai persikkaa
1 pkt aurajuustoa
1 paprika
1-2 prk ranskankermaa
suolaa
mustapippuria

Laita vesi kiehumaan pastaa varten. Pilko vihannekset ja hedelmät. Pilko rintafileet reiluiksi paloiksi ja paista pannulla. Lisää paprikat ja hedelmät. Sekoita pastan kanssa ja lisää joukkoon aurajuusto ja ranskankerma. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Helppoa, nopeaa ja todella hyvää!

***

Nyt tämä blogi hiljenee viikoksi ja minä lähden Kanarian auringon alle! Hasta luego! :)